YVA-kuulutus
Eolus Energy Oy, Miehennevan tuuli- ja aurinkovoimahanke (Alavieska, Kalajoki)
KUULUTUS
Rahkakuru ympäristövaikutusten arviointiselostus
RAKENTAMISLUPA KUULUTUKSET
Rakennustarkastajan päätös seuraavissa lupa-asioissa annetaan:
Myönnetty 25-0015-RL
Rakennuspaikka: 483-403-0003-0111
Rakentamislupa: Vestia Oy:n Merijärven lajittelupiha
Edellä listattujen päätösten päätöspäivä on 23.07.2025.
Allekirjoittaja: Esa Linnala, rakennustarkastaja
OIKAISUVAATIMUS
Tähän päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia päätöksen tehneen viranhaltijan ratkaistavaksi. Vaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksessä mainitulle viranhaltijalle 30 päivän kuluessa tiedoksisaantipäivästä tätä päivää lukuun ottamatta. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuspäivästä.
Oikeus vaatimuksen tekemiseen on sillä, jonka oikeutta päätös välittömästi koskee, ja viereisen tai vastapäätä olevan tontin tai rakennuspaikan omistajalla sekä sellaisen kiinteistön, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa, omistajalla ja haltijalla.
Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan. Päätöstä koskevia otteita ja liitteitä voi pyytää Merijärven kunnan rakennusvalvontatoimistosta.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Merijärven kuntaan viimeistään määräajan viimeisenä päivänä toimiston aukioloaikana. Asiakirjat saa toimittaa omalla vastuulla myös postitse tai lähetin välityksellä. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille määräajan viimeisenä päivänä ennen toimiston aukioloajan päättymistä.
Oikaisuvaatimus tulee toimittaa päätöksen tehneelle viranhaltijalle osoitettuna seuraavaan osoitteeseen:
Merijärven kunta, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi
aukioloaika: ma-pe klo 9.00-15.00
sähköpostilla: merijarven.kunta@merijarvi.fi
Kuulutuksen julkaisupäivä: 24.07.2025
Muutoksenhakuaika päättyy: 01.09.2025
Tämä kuulutus on ollut ilmoitustaululla 24.07.2025-01.09.2025
Kuulutus 18.6.2025
Kuulutus 4.6.2025
Kuulutus 30.5.2025
Kuulutus 28.5.2025
Julkipanolista 21.5.2025
Kuulutus 22.5.2025
KUULUTUS
Pohjois-Pohjanmaan energia-ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotus
ILMOITUS KUULUTUKSESTA MEGATURVE
Ympäristönsuojelulain mukainen päätös
Ympäristönsuojelulain mukainen lupahakemus
KUULUTUS
YVA-kuulutus Miehennevan tuuli- ja aurinkovoimahanke
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN-KORTTELI 200
KUULUTUS-EHDOTUSVAIHEEN KUULEMINEN
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTAMINEN-KORTTELI 200
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.4.2024 § 57 hyväksyä keskustan asemakaavan muutoksesta laaditun kaavaehdotusmateriaalin ja asettaa sen yleisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti ehdotusvaiheen kuulemista varten.
Asemakaavan muutos mahdollistaa uuden koulurakennuksen rakentamisen alueelle. Muutos mahdollistaa myös nyt voimassa olevassa asemakaavassa suojellun koulu- ja asuntolarakennuksen suojelumerkinnän purkamisen.
Kaavaehdotuskirjat ovat nähtävänä 17.4.-17.5.2024 Merijärven kunnantoimistossa ja kunnan kotisivuilla osoitteessa www.merijarvi.fi ja niistä on mahdollisuus jättää muistutus 17.5.2024 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteeseen merijarven.kunta@merijarvi.fi tai kirjallisesti osoitteeseen: Merijärven kunta, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi.
Merijärvellä, 16.4.2024
Kunnanhallitus
Kortteli 200 kaavaselostus 11.4.2024
Kortteli 200 ehdotus
********************************
KUULUTUS
Rakennuskielto tuulivoimapuistojen alueille
RAHKAKURUN TUULIVOIMAHANKE KUULUTUKSET
Kuulutus/ Merijärven kunta
Yva-kuulutus/ ELY
*******************************
KUULUTUS
Rakennusjärjestyksen uusiminen Merijärven kunta
osallistumis- ja arviointisuunnitelma
************************************
KUULUTUS
VIREILLETULO JA VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN - KORTTELI 200
Kunnanhallitus päätti 12.2.2024 § 32 keskustan asemakaavan muutoksen vireilletulosta korttelissa 200, hyväksyi laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päätti asettaa sen yleisesti nähtäville MRL 66 § mukaisesti. Samalla kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun kaavaluonnosmateriaalin ja asettaa sen yleisesti nähtäville MRL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti valmisteluvaiheen kuulemista varten.
Asemakaavan muutos mahdollistaa uuden koulurakennuksen rakentamisen alueelle. Muutos mahdollistaa myös nyt voimassa olevassa asemakaavassa suojellun koulu- ja asuntolarakennuksen suojelumerkinnän purkamisen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnosasiakirjat ovat nähtävänä 6.3.-5.4.2024 Merijärven kunnantoimistossa ja kunnan kotisivuilla osoitteessa www.merijarvi.fi ja niistä on mahdollisuus jättää mielipide 5.4.2024 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteeseen merijarven.kunta@merijarvi.fi tai kirjallisesti osoitteeseen: Merijärven kunta, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi.
Merijärvellä 29.2.2024
Kunnanhallitus
osallistumis- ja arviointisuunnitelma
kaavaluonnos
kaavaselostus
asemakaavan seurantalomake
***************************************
Maanmittauslaitoksen ehdotukset pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta toiseen
- Kuulutusteksti
- Siirtoehdotus Kalajoen kaupungista
- Siirtoehdotus Merijärven kunnasta
- Siirtoehdotus Oulaisten kaupungista
**************************************
Pyhäjoen pengerrysyhtiöiden toiset kokoukset 24.8.2022 ja 25.8.2022
Pyhäjoen pengerrysyhtiöiden kokoukset
- Merijärven pohjoispuolen pengerrys pöytäkirja
- Kalaputaan pengerrys pöytäkirja
- Merijärven eteläpuolen pengerrys pöytäkirja
- Kenkimän pengerrys pöytäkirja
- Myllyhaan pengerrys pöytäkirja
- Nivalan pengerrys
*****************************************
Jokilaaksojen jätelautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat
****************************************
Pengerrysyhtiön kokouspöytäkirja ja kokousesitykset:
Pengerrysyhtiön kokouspöytäkirja
Padonomistajan vastuut ja velvollisuudet