Avustukset

Vapaa-aikalautakunnalta voi hakea yleis- ja kohdeavustusta liikuntatoiminnan järjestämiseen. Avustuksia myönnetään sekä yleis- että kohdeavustuksina. Avustusta myönnetään yleisen sääntömääräisen toiminnan tueksi, ei kuluttamiseen.

Yleisavustuksia voidaan myöntää rekisteröityneille paikallisille järjestöille ja -yhdistyksille vakiintuneen liikuntatoiminnan tukemiseen. Yleisavustusta myönnetään kerran vuodessa kevään avustusten jaossa.

Kohdeavustusta myönnetään järjestöille, vapaille ryhmille ja yksityisille hakijoille kaksi kertaa vuodessa. Avustusta myönnetään tiettynä ajankohtana toimeenpantavaan tekemiseen, ei kuluttamiseen. Avustusta voidaan myöntää tapahtuman toteuttamiseen, koulutukseen, leireihin, kalustoon, kansainväliseen toimintaan sekä muuhun hyödylliseen toimintaan. Avustusta maksetaan jälkikäteen kuittia vastaan. Kohdeavustusta myönnetään kaksi kertaa vuodessa: keväisin ja syksyisin.

Lisätietoja avustuksista kunnan vapaa-aikatoimesta puh. 044-4776 220

 

Avustusohjeet

Lomakkeet