HAASTE YMPÄRISTÖTALKOISIIN

Me merijärviset asumme hienossa paikassa. Ympärillämme on kauniita maisemia ja puhdasta luontoa. Lapsilla on tilaa temmeltää ja luontoretkelle pääsee omalta kotiovelta.

Emme itse osaa kuitenkaan aina arvostaa omaa ympäristöämme. Teiden varsille heitetään huoletta roskia, risukot saavat kasvaa teiden ja ojien varsille ja vanhat taloröttelöt jätetään ränsistymään oman onnensa nojaan. Kaikki tämä sattuu silmiin etenkin näin keväällä lumien sulaessa. Moni meistä kuntalaisista on kiinnittänyt siihen huomionsa ja varmasti moni vierailijakin. Mielellään esittelisimme kaunista kuntaamme vierailijoille ja monin verroin paremman kuvan siitä saisi ilman risukoita ja roskia.

Myös kunnan järjestämässä kuntalaiskyselyssä moni vastaaja oli nostanut esille teiden varsien risukot, samoin asia nousi esille luottamushenkilöiden käymissä keskusteluissa. Nyt on aika tehdä asialle jotakin, että kaunis kuntamme pääsee kesällä esille koko komeudessaan.

Haluankin haastaa kaikki kuntalaiset mukaan pitämään huolta omasta ympäristöstämme.

Aloitetaan ympäristön siistiminen kunnan järjestämistä talkoista roskien keräämisellä ja risukoiden raivaamisella. Talkoiden jälkeenkin jokainen voi kerätä roskia oman kulkureittinsä varrelta ja huolehtia risukot pois omilta tienvarsiltaan. Pidetään myös huoli siitä, että roskia ei joudu luontoon eivätkä risukot pääse juurtumaan vääriin paikkoihin.

Kari Jokela, kunnanjohtaja

Päiväys: 

05.05.2023