5. helmikuuta 2012

Avustukset

Vapaa-aikalautakunnalta voi hakea yleis- ja kohdeavustusta hyödylliseen liikunta- ja nuorisotoimintaan. Avustuksia myönnetään sekä yleis- että kohdeavustuksina. Avustusta myönnetään yleisen sääntömääräisen toiminnan tueksi, ei kuluttamiseen.

Yleisavustuksia voidaan myöntää rekisteröityneille paikallisilla liikunta-, nuorisojärjestöille ja -yhdistyksille. Yleisavustusta myönnetään kerran vuodessa kevään avustusten jaossa.

Kohdeavustusta myönnetään liikunta- ja nuorisokulttuurijärjestöille, vapaille ryhmille ja yksityisille hakijoille kaksi kertaa vuodessa. Avustusta myönnetään tiettynä ajankohtana toimeenpantavaan tekemiseen, ei kuluttamiseen. Avustusta voidaan myöntää tapahtuman toteuttamiseen, koulutukseen, leireihin, kalustoon, kansainväliseen toimintaan sekä muuhun hyödylliseen toimintaan. Avustusta maksetaan jälkikäteen kuitteja vastaan. Kohdeavustusta myönnetään kaksi kertaa vuodessa: keväisin ja syksyisin.